VieskaMaraton info

VieskaMaraton 2017 info

Ylivieskassa järjestettävä maraton järjestetään nyt toista kertaa nimellä VieskaMaraton. Reitti on kuitenkin sama vanha tuttu ja järjestelyistä vastaa sama rutinoitunut joukko kuin aiemminkin.

VieskaMaraton juostaan tänä vuonna lauantaina 17.6.2017. Matkoina ovat maraton, puolimaraton, kymppi sekä maratonjoukkuekilpailu nelihenkisin joukkuein 4x10,5 km yhteisaikana. Sarjoja on yleisestä aina N/M 60 asti. Aiemmista vuosista poiketen kilpakymppi ja kuntokymppi ovat yhdistyneet yleiseksi kympiksi.

HUOM! Kymppi sekä maratonjoukkuekilpailu juostaan tänä vuonna poikkeuksellisesti 70 m pidempänä matkana johtuen reitin varrella tehtävistä tietöistä.

Uutuutena aiempiin vuosiin on tullut perheen pienimmille tarkoitettu n. 1 km:n mittainen lasten minimaraton, joka juostaan kilpailukeskuksen alueella.

Kilpailussa ei ole käytössä RFID – tunnisteita.

Maratonreitti juostaan kahtena lenkkinä ja kympin lenkki kulkee osittain samaa reittiä. Maraton- ja puolimaratonreitti lähtee urheilukentältä kulkien Savontien suuntaan Rehuraisiolle asti ja sieltä edelleen joen yli Kiviojalle. Kiviojalta matka jatkuu Pakolan asuinalueen läpi Niemelänkylälle. Loppumatka juostaan Centrian ohi Toivonpuiston ja Koivukallion asuinalueen kautta urheilukentälle. Ja vielä toinen kierros ja maraton on täynnä. Kymppi palaa kohti urheilukenttää jo Kiviojan jälkeen.

Reitti on tasainen ja näin ollen nopea kulkien pääosin kevyenliikenteen väylää pitkin. Reitti esittelee kaupunkia monipuolisesti ja tapahtuma näkyy kaupunkikuvassa mukavana lisänä lauantain muun menon keskellä. Reitti kulkee asuinalueiden läpi, jonka vuoksi yleisön on helppo seurata tapahtumaa ja kannustaa juoksijoita reitin varrella, vaikkapa omalta kotipihalta käsin.

Kilpailukeskus. Kilpailukeskus sijaitsee keskellä Ylivieskan kaupunkia urheilukentällä. Lähtö- ja maalilinjan sijaitessa isompien kilpailujen hengessä urheilukentällä, on myös paikalle saapuvan yleisön helppoa seurata kentällä tapahtuman kulkua ja nauttia vaikkapa kisaravintolan palveluista. Samalla kisakoneisto saa hyvät puitteet maratonin läpiviemiseksi. VieskaMaratonin järjestelyistä vastaa tänäkin vuonna Kuulan kokenut yleisurheilujaosto.

Kilpailukeskuksen osoite: Salmiperäntie 2, 84100 Ylivieska


QR-koodi, jonka matkapuhelimen QR-koodin lukijalla skannaamalla saat Ylivieskan urheilukentän osoitteen suoraan älypuhelimesi karttaohjelmaan:

------------------------------------------------------

Kilpailukanslia:

Kilpailukanslia sijaitsee urheilukentän vieressä olevassa Liikuntakeskuksessa.

Avoinna la 17.6.2017 klo 9.00 alkaen.

Kisakanslia suljetaan klo 12.00, jonka jälkeen kilpailua koskevissa asioissa yhteydenotot kilpailun johtajan puhelinnumeroon 044 974 9865.

Arvotavarasäilytys:

ARVOTAVARASÄILYTYS KILPAILUALUEEN KAHVIOSSA URHEILUKENTÄLLÄ.

Ensiapu:

Urheilukentällä sijaitsevalla maalialueella.

Jälki-ilmoittautuminen, osanoton varmistus ja kilpailunumerot:

Kisakansliassa la 17.6.2017 klo 9.00-11.00.

Palkinnot:

Jokaiselle osanottajalle luovutetaan osallistumismitali.

Jokaisen sarjan kolmelle parhaalle Pentikin laadukkaita lasiesineitä, kuntokympillä vain osanottomitali.

Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvontapalkintoja.

Lähtö- ja maalipaikka:

Ylivieskan urheilukenttä.

Lähtöaika:

17.6.2017 klo 12.00

Pysäköinti:

Pysäköintialue on välittömästi urheilukentän vieressä olevan liikuntakeskuksen parkkialue.

Juottopisteet:

Maratonreitin varrella 6 kpl mahdollisimman tasaisin välein sijoitettuna, ensimmäinen n. 3,5 km:n kohdalla.

Tarjottava URHEILUJUOMA: Dexal light mustaherukka; lisäksi vesi, rusinat, suolakurkut, banaani.

Omat juomat tuotava järjestäjille urheilukentän huoltorakennuksen edessä olevalle pöydälle klo 11.15 mennessä, josta järjestäjä kuljettaa ne edelleen juottopisteille.

Omat juomat juoma-asemilla ensimmäisenä.

Huomioi, että omassa pullossasi on riittävät tunnisteet.

Keskeyttäminen:

Keskeyttäneet voivat ilmoittautua lähimmälle juottopisteelle, josta järjestäjien kiertävä huoltoauto kuljettaa juoksijat maalialueelle.

Ilmoita keskeytyksestä myös urheilukentän kuuluttamoon, jolloin siitä saadaan välitettyä tieto myös ajanottoon.

Pukeutuminen ja pesu:

Miesten ja naisten pukuhuoneet sijaitsevat urheilukentällä olevassa huoltorakennuksessa.

Kilpailun järjestäjä yhdessä Ylivieskan liikuntatoimen kanssa tarjoaa kaikille tapahtumaan osallistuneille urheilijoille mahdollisuuden ilmaiseen uintiin kisakanslian kanssa samassa rakennuksessa sijaitsevassa uimahallissa klo 18.00 saakka!

Osanottajien vakuuttaminen:

Järjestävällä seuralla Ylivieskan Kuulalla ei ole vakuutusta juoksijoitten varalle, vaan jokainen juoksija vakuuttaa itse itsensä!

Tervetuloa juoksemaan!


   
Lisää uutisia
Yleisurheilu
«  Syyskuu   »
Kategoriat