Esittely
Ottelutilastot
Vähäkyrön Viesti - Miesten Ykköspesis
2018 - Miesten Ykköspesis - Miesten Ykköspesis
Klo 16:00 Vähäkyrö
19
Tou

Kuulalla edessä vierastupla viikonloppuna


Kuulan ykköspesismiehistö viettää tulevan viikonlopun tienpäällä, sillä joukkue kohtaa lauantaina paikallisvastustaja Vähäkyrön Viestin ja sunnuntaina on edessä vierailu Pöytyällä.

Kuula ja VäVi kohtaavat toisensa neljä kertaa

Ottelussa Vähäkyröä vastaan riittää mielenkiintoa kerrakseen. Kuulan ja Vimpelin farmin purkamisen myötä Vedon farmipelaajat viilettävät tällä kaudella VäVin paidassa. Ringissä mukana ovat muun muassa edelliskaudella Kuulassa pelanneet Ville Takala ja Taneli Lassila.

Joukkueet tulevat kohtaamaan toisensa tällä kaudella neljä kertaa, joten keskinäisten otteluiden pisteet ovat arvossaan, kun kauden jälkeen katsotaan, missä Kuula ja VäVi majailevat sarjataulukossa.

Pöytyällä vastassa vahva kotijoukkue

Sunnuntain otteluun Kuula lähtee selkeänä haastajana. Edelliskaudella sensaatiomaisesti aina superpesiskarsintoihin yltänyt Pöytyä on tälläkin kaudella liikkeellä vahvalla nipulla. Viime kaudella Pöytyä vei keskinäiset pistein 6-0, joten Kuulalla on vain voitettavaa Kumilassa.

Kuula avasi pistetilin Vähäkyrössä


Vähäkyrön Viesti onnistui nappaamaan Kyrölän pesäpallokentällä kaksi pistettä kirimällä Kuulan vahvan alun jälkeen voittoon lukemin 2-1 (0-3, 4-3, 2-0). Kuula hallitsi ottelua toisen jakson puoliväliin saakka, mutta tehottomuus ratkaisutilanteissa ratkaisi voiton kotijoukkueelle.

1. jakso 0-3 (0-0, 0-3, 0-0, 0-X)

Ensimmäisellä jaksolla Vähäkyrö ei löytänyt aseita Kuulan ulkopelin murtamiseen, vaikka yritys kotijoukkueella oli kova. Pääosa Viestin ajolähdöistä tuli kahdella palolla, mikä helpotti Kuulan puolustautumista.

Ensimmäisen jakson kulminaatiopisteeksi muodostui toisen vuoroparin tasoittava, jolloin VäVi lahjoitti Kuulalle kaksi juoksua harhaheitolla. VäVin kolmosvahti joutui hakemaan kahteen otteeseen palloa kentän rajojen ulkopuolelta, mikä nakersi osaltaan kotijoukkueen pelihuumoria. Kuulan parhaana palkittu Tuomo Rautio naulasi vielä 0-3 lukemat samaisen vuoroparin aikana ja kauden ensimmäinen jaksovoitto oli tätä myöten sinetöity.

2. jakso 4-3 (1-0, 2-3, 1-0, X-0)

Kuulalla oli kolme pistettä jo hyppysissä, mutta VäVi onnistui löytämään kirivaihteen, jonka siivittämänä kotijoukkue tuli rinnalle ja juoksulla lopulta ohi. Kuulan riesana oli numerolle 2 toiselle jaksolle vaihdettu Ville Takala, jonka nopeat jalat toivat Viestille neljästä juoksusta peräti kolme. Kuulalta onnistumiset kirjattiin toisessa vuoroparissa pallon kakkosrajasta läpilyöneelle Aatu Saastamoiselle, väliin palloa nakuttaneelle Rautiolle sekä hermopallon linjaan iskeneelle Esa Kejoselle.

Supervuoropari 2-0

Viesti pääsi hyökkämään supervuoroparissa hyvän flowtilan siivittämänä Kuulan kimppuun. VäVi iski taululle kaksi juoksua, mikä riitti lopulta lisäpisteeseen, vaikka Kuulakin sai hyvin tilannetta omalla vuorollaan aikaiseksi. Kotiutuksissa Viesti oli tehokkaampi ja ansaitsi näin ollen voiton.

Pelinjohtaja Erno Hautamäki harmitteli voiton lipsumista käsistä

Harmittaa tietysti. Eihän tässä tuolla tavalla hävityn pelin jälkeen paljon naurata. Ensimmäinen jakso saatiin vähän kaverin avustuksellakin. Toisella jaksolla saatiin hyvä startti ja tuntui, että oltiin kuskin paikalla, mutta niin se vaan lipsahti käsistä. Supervuoroon oli vähän vaikea lähteä, kun Vähäkyröllä oli hyvä draivi päällä. TIlannemäärä antoi tänään mahdollisuuden voittaa, mutta kotiuttamisessa oltiin vähän pehmeitä. Harmittaa, kiteytti Hautamäki lehdistötilaisuudessa, jonka voi katsoa VäVin YouTube-kanavalla.

Nuori joukkue hakee voittamisen kulttuuria

Tyytyväinen ulkopeliin. Pystyttiin aika hyvin puolustaan takasta. Sisällä lyötiin aivan liikaa laittomia pieniin. Perustekemisellä tulos ois voinut olla aivan toisenlainen. Joukkue on nuori ja sitä voittamisen kulttuuria vähän opetellaan, sanaili Kuulan parhaana palkittu Rautio ottelun jälkeen.

Ottelun tilastot: http://www.pesistulokset.fi/cgi-bin/tilastot/ottel...

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Lisää uutisia
Ylivieskan Kuula
«  Toukokuu   »
Kategoriat