Esittely
Ottelutilastot
Simon Kiri - Kuula
2019 - Miesten Ykköspesis - Miesten ykköspesis
Klo 18:00 Simo
12
Kes

Kuulalle taisteluvoitto


Kuula nappasi toisen peräkkäisen voittonsa kaatamalla sarjanousija Simon vieraissa 1-2 (4-5, 1-10, 0-0, 3-4). Tason nosto pelin edetessä ja periksiantamaton taistelu ratkaisuhetkillä takasivat lopulta voiton kolmituntiseksi venyneessä ottelussa.

Ottelu alkoi Kuulan hallitessa kenttätapahtumia. Kuula tetaili juoksuja tasaiseen pinna per vuoro tahtiin. Ensimmäisen lopettavalla Eetu Paananen painoi palloa väliin ja mies pääsi nostamaan sormet pystyyn kauden ensimmäisen lyödyn kunniaksi. Toisessa vuorossa Eemeli Jämsä kasvatti johtolukemat 0-2:een. Kolmannessa vuorossa molemmat joukkueet löivät pinnan taululle ja Siki joutui lähtemään viimeiseen rynnistykseensä kahden juoksun takaa-ajoasemassa. Niin vain sarjanousija sai juoksun ja hallinnan tunteen Kuulan sortuessa harhaheittoon kakkospesältä. Hurmoksessa pelannut kotijoukkue alkoi lyödä palloa raivolla ja pian taululla olikin 5-3 johtolukemat. Kuulan kiri jäi viimeisessä sisävuorossa vajaaksi, sillä juoksunteossa onnistui ainoastaan Tuomo Rautio.

Jaksotauon jälkeen Kuula unohti vieraskoreuden ja alkoi pelaamaan, niin kuin joukkue osaa. Ensimmäisessä vuorossa annettiin hieman esimakua tulevasta, kun Rautio kotiutti kakkosrajanäpillä Santtu "pesäpallo" Luhtavaaran. Toisella jaksolla ketsuppipullon korkki lensi kauas Simojokeen, eikä sitä enää toisella jaksolla löydetty. Juoksukarkelot aloitti kunnarin paukauttanut Joel Salmela, joka toi tuplajuoksun Aatu Saastamoisen sivalluksesta. Tämän jälkeen alkoi todellinen Tuke Show, kun Tuukka Sarkkinen löi samalla lyöntivuorolla kahdesti miehen kakkosrajanäpillä kotiin. Kurkkusalaatit päällä paikalle saapunut Sarkkinen kurmootti kolmannessa vuorossa palloa kakkosrajasta läpi, josta Kuulalle kirjattiin kaksi juoksua. Viimeisen vuoron onnistujia olivat Rautio, Jämsä ja Aappo Savikoski.

Kuulan hurmosjakson jälkeen ratkaisua lähdettiin hakemaan supervuorosta, jossa Kuula ei saanut miestä kertaakaan kotiin. Ulkopeli oli kuitenkin ylivieskalaisilla timanttia, eikä SiKikään saanut tarvittavaa pinnaa lyötyä.

Viihdyttävä peli sai arvoisensa päätöksen kotiutuslyöntikilpailussa, jossa Kuulalta onnistui ainoastaan Eemeli Jämsä. Todennäköisyydet eivät olleet enää Kuulan puolella, kun joukkue lähti puolustamaan juoksun johtoa. SiKi paukautti pinnan heti ensimmäisellä parilla ja simolaiskatsomossa hykerreltiin jo varman voiton toivossa. Eipä irronnut voitto sitkeästä ylivieskalaisnipusta, sillä neljä seuraavaa paria ei tuottanut tulosta. Ratkaisua haettiin nyt kolmen parin voimin. Kuula teki sen mitä piti ja takoi juoksut kaikilla pareilla. Simolaiset onnistuivat kahdella ensimmäisellä parilla, mutta Jani Korhosen viimeinen lyönti kolmannessa parissa karkasi takalaittomaksi ja Kuula lähti kotimatkalle kaksi pistettä rikkaampana.

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Lisää uutisia
Ylivieskan Kuula
«  Syyskuu   »
Kategoriat