Esittely
Ottelutilastot
Kuula - Haminan Palloilijat
2019 - Miesten Ykköspesis - Miesten ykköspesis
Klo 13:00 Suvannon pesäpallokenttä
16
Kes

Horjuttaako hyvävireinen Kuula HP:ta?


Kuula saa sunnuntaina vastaansa kotikentällään yhden sarjan kolmesta suursuosikista, kun Haminan Palloilijat päättää pohjanmaan kiertueensa Ylivieskaan. Hamina pelasi vielä viime kaudella Superpesistä, mutta putosi takaisin Ykköspesikseen Siipen lyödessä oranssipaidat karsinnoissa.

Joukkueet kohtasivat tällä kaudella jo kertaalleen toisensa. Tuolloin Hamina oli parempi Vallikentällä jaksoin 2-0.

Kuula on saanut alle kaksi helpottavaa voittoa tappioputken päätteeksi, mikä varmasti rentouttaa omaa peliä. Kotonaan ylivieskalaiset pääsevät kiusaajan rooliin, sillä HP lähtee otteluun suursuosikkina. Kuula on kuitenkin osoittanut potentiaalinsa kahdessa edellisessä ottelussa, joten lipputankokaupungin pesisylpeys saa olla varuillaan Suvannolla.

Jättiläinen horjui, mutta ei kaatunut


Nimivahvalla joukkueella Ykköspesiksessä rymistelevä Haminan Palloilijat sai tehdä täyden päivätyön Suvannolla voiton eteen. Oranssipaidat tekivät vähemmän isoja virheitä ja veivät ottelun 0-2 (4-7, 4-5).

Kuula hallitsi ensimmäistä kolmea vuoroparia selkeästi ja lähti ansaitussa 4-2 johtoasemassa viimeiseen vuoropariin, sitten tapahtui jotain, mikä käänsi pelinkulun täysin. Haminan kavennettua tilanteeksi 4­-3 asteli lyöntipaikalle Otso Mäkelä. Miehen ensimmäinen kotiutusyritys lipsahti laittomaksi. Jani Ahosen lönkötellessä takaisin kolmospesälle Mäkelä iski pallon lujaa kakkosrajasta läpi, minkä seurauksena kolme lisäjuoksua vieraille.

- Nuo ei saisi koskaan mennä läpi, oli se sitten hyvä lyönti tai ei. Tuo on täysi katastrofi, sanaili Kuulan pöyristynyt pelinjohtaja Erno Hautamäki ottelun lehdistötilaisuudessa.

Jakson sinetöineen 4-7 juoksun Hamina löi Kuulan ulkokentän avustuksella.

Toinen jakso alkoi Kuulan kannalta erittäin mollivoittoisesti, kun Hamina tehtaili 4 juoksua ensimmäisessä vuoroparissa. Vieraat kasvattivat johtolukemat vielä 0-5:een toisessa vuorossa.

Kuulan kiri alkoi kolmannen aloittavalla, kun Joel Salmela iski pallon takaa läpi kunnarin arvoisesti. Tilanteessa kotiin ennätti myös Tuukka Sarkkinen. 3-5 kavennus syntyi Haminan lukkarin Matias Hangasmaan heittäessä linkkusyötön kotipesän ulkopuolelle, mistä tuomitaan automaattisesti vapaataival. Kuula rakenteli pitkän vuoron päätteeksi vielä tilanteen Jani Moilaselle, joka kotiutti kolmospesällä odottaneen Eetu Paanasen. Tätä enempään Kuulan eväät eivät kovasta yrityksestä huolimatta riittänyt ja voitto matkasi Haminaan.


Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Lisää uutisia
Ylivieskan Kuula
«  Syyskuu   »
Kategoriat