Esittely
Ottelutilastot
Naisten suomensarja - Oulainen
2020 - Naisten suomensarja - Naisten suomensarja pohjoislohko
Klo 18:00 Suvanto
24
Kes

Naisten Suomensarjassa tavoitteena lohkofinaali


Naisten Suomensarja käynnistyy 23.6. kun Kuulattarien vieraaksi Suvannolle saapuu Oulaisten Huima. Kevään harjoitusturnauksessa Kuulattaret oli vahvempi, mutta luvassa on varmasti tasainen vääntö, jossa pienet asiat ratkaisevat sen kumpi taskuunsa nappaa kauden avauspisteet.

Kuulattaret lähtee kauteen uudistuneella nuorella joukkueella, johon kokemusta tuovat Anu Nyman ja Sanna Sorvisto. Vaikka joukkue on nuori, niin pelaajat ovat kuitenkin tottuneet pelaamaan tiukkoja pelejä, sillä uusista rosteriin nostetuista pelaajista suuri osa oli mukana C-tyttöjen SM-hopeaa voittaneessa joukkueessa. Uutta ilmettä joukkueeseen tuovat myös naapuripaikkakunnilta mukaan tulleet pelaajat, joista sarja-avauksessa nähdään Eerika Vierimaa (Sievi), Jessica Lyly (Sievi) ja Kia Hannus (Oulainen)

Kesän aikana joukkueen kokoonpanoissa tullaan näkemään monia uusia kasvoja. Tarkoituksena on antaa nuorille pelaajille vastuuta ja mahdollisuuksia kehittyä, kun vastassa on fyysisesti valmiimpia joukkueita kuin juniorisarjoissa.

Tavoitteena Kuulattarilla on päästä pelaamaan kauden lopussa lohkofinaalissa. Mihin peli esitykset lopulta riittävät, selviää kesän aikana.

Kuulatteret toivottavat yleisön tervetulleeksi otteluihinsa Suvannolle!

#uusisukupolvi #uudettavoitteet

Ennakkosuosikki kaatui sarja-avauksessa


Naisten suomensarjan avausottelu ottelu oli selvää Kuulattarien hallintaa. Oulaisten Huima joutui taipumaan kotijoukkueelle jaksoin 2-0 (10-0, 2-0).

Joukkueet olivat vastakkain KP-Cupin finaalissa kesäkuun alkupuolella ja tuon pelin perusteella tiedettiin, että Oulaisten Huima on erittäin kovalyöntinen joukkue ja ulkopelissä pitää olla todella terävänä, jos meinaa pelissä pärjätä. Ulkopelissä nähtiinkin hienoja suorituksia ja kun Huiman juoksusarake pelin päätyttyä näytti nollaa ja 3-tilanteitakin oli vain 8kpl niin voidaan todeta, että hyvin meni.

Vastustajan ulkokentästä oli paikat etukäteen katsottu valmiiksi ja kun ulkokentän sijoittumiset olivat samat,niin lyöntien suunnat olivat selvillä alusta asti ja varsinkin ensimmäisellä jaksolla nähtiin hienoa suorituksia.

Toisella jaksolla Huima paransi ulkopeliään, mutta voittoon riittävät juoksut saatiin kuitenkin väännettyä.

Palkintoina olleet Pirjon Pakarin leipäkassit pokkasivat Kia ja Nina.

Ottelun tilastot


Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
2 - 0
(10 - 0) (2 - 0)
Oulainen
Lisää uutisia
Ylivieskan Kuula
Kategoriat